Viime vuoden keväällä työt tulivat kirjaimellisesti kotiin. Toimiston tuttu työpöytä vaihtui keittiönpöydäksi, olohuoneen sohvaksi ja ties miksi. Toivottavasti suurin osa on jo saanut tehtyä kotitoimistostaan viihtyisän ja ergonomisen. Vastaanotolla olen huomannut, että juuri moni etätyöläinen ja opiskelija tulee hoidattamaan kireitä hartiaseudun lihaksia. Joskus nämä ikävät kireydet oireilevat myös päänsäryn muodossa. Onneksi tähän vaivaan löytyy helpotus.
Pienen Huilin Stressiniskan hieronta on 45 minuutin täsmähoito niskahartiaseudulle. Hoito keskittyy purkamaan lihasjännityksiä hartiaseudulta ja niskan lihaksista. Hoidossa käytetään apuna öljyjä, jotka edesauttavat poistamaan kipuja ja lihasjännityksiä. Stressiniskan hieronnan päätteeksi on odotettavissa myös rentoutunut ja levännyt mieli.
Etätyöstä johtuvien lihasjumien ennaltaehkäisemiseksi on hyvä pitää huolta päivittäisestä liikkumisesta, riittävästä veden saannista ja hyvistä yöunista. Liikkumisella tarkoitetaan yleistä päivittäistä aktiivisuutta vastapainoksi istumiselle tai seisomiselle. Työntekoa olisikin hyvä tauottaa mahdollisuuksien mukaan ja tehdä vaikka pieni happihyppely ulkona.
Stressiniskan hieronnan saat helposti varattua ajanvarauksestamme pienihuili.fi
Niko Vieremä, fysioterapeutti ja koulutettu hieroja